Ikäihmisten ja muistisairaiden sumuttaminen on moraalitonta, härskiä ja yksinkertaisesti väärin. Silti liian moni ikäihminen joutuu edelleen aggressiivisen puhelin- ja kotimyynnin kohteeksi.
Ongelma konkretisoitui minulle läheltä, kun ystäväni kertoi nopeasti etenevää muistisairautta sairastavalle äidilleen myydyn parissa vuodessa yli kymmenellä tuhannella eurolla erilaisia tuotteita. Hän ei ole yksin. Kilpailu- ja kuluttajaviraston saamissa yhteydenotoissa nousevat esiin aggressiivinen myynti, puutteelliset tiedot sekä tarpeettomien tai kohtuuttoman kalliiden tuotteiden myyminen ikäihmisille.
Tällaiselle toiminnalle on laitettava stoppi.
Jokaisella on oikeus ymmärtää, mitä on ostamassa, ja tehdä päätöksensä ilman painostusta tai harhaanjohtamista, eikä vastuu reilusta kaupankäynnistä voi olla muistisairaan ikäihmisen harteilla. Kenenkään ei pidä huomata puhelun päätyttyä sitoutuneensa kalliiseen kestotilaukseen, jota ei ymmärtänyt tekevänsä.
Siksi Suomessa on aika kääntää asetelma oikein päin. Puhelinmyynnin pitäisi perustua ennakkosuostumukseen: yritys voisi soittaa myyntipuheluita vain niille kuluttajille, jotka ovat etukäteen antaneet siihen luvan. Myös oveen kiinnitetyn ”Ei kotimyyntiä” -ilmoituksen pitäisi olla myyjää sitova.
Kyse on samalla reilusta kilpailusta. Rehellisen yrittäjän ei pidä joutua kilpailemaan sellaisten toimijoiden kanssa, jotka tekevät tulosta painostamalla tai harhauttamalla haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.
Ikäihmisen ei pidä osata puolustautua aggressiiviselta myynniltä. Myyjän pitää kantaa vastuu siitä, että kauppa tehdään rehellisesti. Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten painostamisella ei pidä voida tehdä Suomessa bisnestä.
Sari Multala
Kokoomuksen varapuheenjohtaja